Kova tahto vie miehen vaikka avaruuteen

Kolmannen polven amerikansuomalainen Timothy L. Kopra on viettänyt avaruudessa 244 vuorokautta. Seuraavaa lentoa odotellessa hän pohdiskeli mihin suuntaan avaruusmatkailu on menossa. Houstonissa Texasissa puhelimeen vastaa karhea ääni. Timothy Kopra, tuttavallisesti Tim, on syysflunssan kourissa mutta iloinen kuullessaan että puhelu tulee Suomesta. – Olen aina innoissani saadessani puhua suomalaisten kanssa. Tie astronautiksi Tim kiinnostui astronautin urasta opiskellessaan sotilasakatemiassaJatka lukemista ”Kova tahto vie miehen vaikka avaruuteen”

Keinotodellisuus on aito asia

Pelimaailmassa odotellaan malttamattomana virtuaalitodellisuuden seuraavia harppauksia. Moni pelaaja haluaisi kokea pelit keskellä räiskintää ja räjähtelyä, sen sijaan että tuijottaisi pelkkää litteää ruutua.  Kuvassa kirjoittajan avatar Second Life-ympäristössä. Peleistä onkin lyhyt loikka virtuaalikoulutukseen, ja etenkin sotilaskoulutukseen. Moni hyödyllinen keksintö, kuten esimerkiksi tutka, on syntynyt sotilaallisen tutkimuksen tuloksena. Sotateknologiaan on aina riittänyt rahaa paljon enemmän kuin syöpähoidon tutkimiseenJatka lukemista ”Keinotodellisuus on aito asia”