Soten myötä kansalaiset saavat valita vapaasti julkisten, yksityisten tai kolmannen sektorin sosiaali- ja terveyspalveluiden väliltä. Palveluntarjoajien kannattaakin miettiä hyvissä ajoin miten heidän palvelunsa koetaan muiden rinnalla. Jos palvelubrändi näyttää huonovointiselta, tai olevan liki kuoleman kielissä, ei se houkuttele terveemmästä elämästä haaveilevia asiakkaita.
1. Erotu tai kuole
Kovassa kilpailussa ei kannata tehdä samoin kuin muut. Omaperäinen brändi nousee aine esiin ja huomataan. Johdonmukaisesti johdettu selkeä palvelukokonaisuus on uskottava ja herättää luottamusta. Tällä on suora yhteys hyvään palvelukokemukseen ja edelleen asiakasuskollisuuteen. Kohdusta hautaan saakka.
Näkyvyys on usein myös taloudellisesti kannattavaa, kun viesti on vahva ja erottuva ei sitä tarvitse toistaa niin usein. Näin säästyy resursseja muihin toimintoihin.
2. Brändi on fyrkkaa
Moni yritys mieltää omaisuudeksi rakennukset, koneet, laitteet tai prosessit. Harva muistaa, että brändi on usein yrityksen suurin aineeton omaisuuserä. Yllättävän usein jopa suurempi kuin materiaalinen omaisuus.
Vinkki pienten sote-yritysten omistajille: Isommat yritykset ostavat usein pois häiritsemästä epämiellyttävän aktiivisiksi ja näkyviksi nousseet pienet toimijat. Mainio konsti saada varallisuutta eläkepäiviä varten.
3. Hyvä brändi = helppo elämä
Kun palvelubrändin suuntaviivat on hyvin suunniteltu ja ohjeistettu, on jokapäiväinen viestintä ja siihen liittyvä toiminta paljon helpompaa. Samalla säästyy aikaa ja rahaa vaikkapa laadukkaiden some-sisältöjen tuottamiseen. Tervehdyttävää brändinrakentamista myös se.
Vielä ehtii
Nyt on jokaisen sote-yrityksen päättäjän tärkeää arvioida kriittisesti kuinka, missä ja miten yritys omista palveluistaan kertoo. Jos uudistuksia tarvitaan, ne kannattaa tehdä huolella. Terveellä brändillä on nimittäin yllättävän parantava vaikutus liiketoimintaan.