Kategoriat
brändäys

Metalliverstaat, siivousfirmat ja kivijalkaputiikit liikkeellä – tutkimuksen mukaan pk-yritysten panostaminen brändäykseen kannattaa

Nyt kun talous viimeinkin antaa kasvun merkkejä moni yritys heräilee trimmaamaan näivettynyttä brändiään. Syytä onkin. Kohta nimittäin katsotaan kuka pärjää, ja kuka jää telineisiin.

– – – – – – – –

Yleisen näkemyksen mukaan brändi on tärkeä vain suurille yrityksille ja kansainvälisille tuotteille ja palveluille. Tutkimukset kuitenkin osoittavat että myös pk-yritykset hyötyvät vahvasta brändistä. Ja erityisesti pk-yritykset!

Toimialasta riippumatta

Moni on varmaan kuullut sanottavan että ”brändillä ole väliä meidän toimialalla, meillä on ihan eri asiat jotka vaikuttavat kauppojen syntyyn”. Varmasti eroja alojen välillä onkin. Kuitenkin brändissä – olipa sitten kyse tuotelupauksen toteutumisesta, visuaalisesta ilmeestä tai vaikkapa palvelukokemuksesta – on kyse asioista jotka liittyvät inhimillisen vuorovaikutukseen. Niitä ei pääse pakoon, paitsi jos toisella puolen on robotti. Niin tosin kohta toki voi ollakin, mutta ehkäpä roboteistakin tehdään herkkiä aistimaan inhimillisiä ominaisuuksia.

Erottuminen on uskottavuutta

Markkinat ovat nykyään konkreettisesti kansainväliset. Erottuminen on siis entistäkin tärkeämpää. Yrityksen on oltava aktiivisia siellä missä asiakkaatkin ovat. Se ei vaadi välttämättä valtavia mediainvestointeja, mutta kylläkin kohtuullista panostusta hyvään suunnitteluun.

Koska viestintä muuttuu yhä pragmaattisemmaksi, täytyy viestien olla selkeitä, tehokkaita ja tukea johdonmukaisesti tavoitteita. Hyötyjä kannattaa tuoda esille laadukkaalla sisällöllä, esimerkiksi videoilla, valokuvilla ja infografiikalla. Sekä hyvällä tarinalla. Tarinat muistetaan ja niihin palataan.

Brändi-investoinnit tuottaviksi

Brändäykseen kohdennetut pelimerkit on luonnollisesti tultava moninkertaisina takaisin. Tähän on yhä paremmat mahdollisuudet, sillä työmarkkinoilla on brändäyksen ammattilaisia valmiina tarjoamaan asiantuntijapalveluita kohtuulliseen hintaan.

Lisäksi käytettävissä on käytännössä ilmaisia kanavia jakaa propagandaa osaamisestaan. Sisällön laatu on toki se mihin kannattaa satsata. Mutta kun investointien tehokkuuden mittaamiseenkin on entistä luotettavampia ja monipuolisempia työkaluja, ei poteroihin kannata enää jäädä. Menestyminen on nyt viitsimisestä kiinni.

Tehoa ja viihtyvyyttä

Työntekijät jota työskentelevät vahvan identiteetin ja brändin omaavassa yrityksessä ovat keskivertoa motivoituneempia ja sitoutuneempia. Tämä puolestaan vaikuttaa tuottavuuteen, työssä viihtymiseen sekä työturvallisuuteen. Kilpailuetuja kaikki toimialasta riippumatta.

Elinehto globaaleilla markkinoilla

Vahva brändi kasvattaa myös yrityksen arvoa. Tämä näkyy etenkin silloin, kun isommat alkavat ostaa pienempiä pois markkinoilta. Arvostetun brändin palveluista ja tuotteista maksetaan myös kilpailijoihin nähden korkeampaa hintaa. Brändäys on lisäksi tehokas suojatoimi markkinatilanteen muutoksia ja taantumaa vastaan – yritys jolla on vahva brändi selviytyy vaikeista ajoista huomattavasti paremmin kuin muut.

Yksilölliset yritykset tarvitsevat yksilöllistä brändäyspalvelua ja –osaamista. Rauta on sopivan kuumaa juuri nyt ja sitä kannattaa takoa myös kesähelteillä.

– – – – –

Lähteet:

Hirvonen, Saku. 2015. Brand Orientation in SMEs: Studies on the Performance Effects (Brändiorientaatio PK-yrityksissä: Tutkimustuloksia vaikutuksista suorituskykyyn). Joensuu: Itä-Suomen Yliopisto.

 

Advertisement