Suomen uusi kansallinen & kaupallinen identiteetti

Keskellä kuumaa brändikeskustelua ilmoitti luova toimisto Bob The Robot tilaavansa Suomelle uuden kansallisen identiteetin Ruotsista. ”Suomalaiset ansaitsevat kansallistunnisteet ja visuaalisen identiteetin. Tällä hetkellä tilanne ei ole sellainen. Ääriliikkeet ovat kaapanneet suomalaisilta ne tunnisteet, jotka heitä voisivat edustaa”, sanoo Finland Redesign -hanketta vetävän luovan toimiston Bob the Robotin toimitusjohtaja Miska Rajasuo. (Markkinointi & Mainonta, verkkosivut 19.9.2014)

Rajasuo tarkoittanee äärioikeistolaisten liikkeiden käyttöönottamia leijona-vaakunan muunnelmia. Muita kansallisia tunnisteita kuten esimerkiksi siniristilippua tai Maamme-laulua he eivät toki ole vieneet.

Rajasuo jatkaa: ”Ainoat paikat, missä suomalaiset voivat kantaa omaa identiteettiään ylpeydellä, ovat kollektiiviset urheilutapahtumat. Silloin on lupa maalata suomenliput poskiin ja kulkea ulkona kantaen suomalaisia tunnisteita. Muina aikoina kantaja leimautuu helposti”.

Voidaan kuitenkin kysyä kuinka usein tavallinen suomalainen kokee tarvetta ilmaista julkisesti kansallista identiteettiään? Ja onko tosiaan niin että maalaamalla siniristiliput poskiin leimautuu ääriliikkeen kannattajaksi? Tuskin nyt kuitenkaan.

”Tavoitteena on, että mahdollisimman moni suomalainen ottaisi tämän itselleen, ja että tämä olisi työkalu rakentaa suomalaista tarinaa”, jatkaa Rajasuo.

Bob the Robotin hanke kuulostaa mielenkiintoiselta. Tavoitteet ovat kovat ja korkealla.

Luovan toimiston liiketoimintaan ei tosin kuulune kansallisten tunnusten tuottaminen ilmaiseksi, vaikka kuinka patriooteiksi tunnustautuisivatkin. Tällä tavoin suunnitteluttaminen tuskin myöskään saavuttaa suopeaa vastaanottoa kriittisten kansalaisten keskuudessa. Toisaalta on hyvä että suunnitteluprosessissa ei ole kyse ”kaikki mukaan” -hankkeesta, jolloin kompromissit tappavat rohkeat ideat. Luulisi siis projektin aiheuttavan ainakin raikasta keskustelua.

Kansallisia visuaalisia identiteettejä on suunniteltu viime aikoina harvakseltaan.  Neuvostoliiton romahduksen jälkeen kansallisia identiteettejä tarkistettiin useissa entisissä itä-Euroopan maissa.

Etelä-Afrikka halusi osoittaa uudistumistaan päästyään eroon rotuerottelusta vuonna 1994. Uusi lippu ja vaakuna koettiin tärkeiksi kansakunnan eheytymisen kannalta.

 

 

 

 

 

Vuonna 2003 Slovenia halusi nostaa profiiliaan ja järjesti suunnittelukilpailun uudesta lipusta. Maa oli kyllästynyt siihen että se sekoitettiin usein Slovakiaan. Lippukilpailun voittanutta särmikästä ehdotusta ei olla kuitenkaan koskaan otettu viralliseen käyttöön.

 

 

 

 

Maailma uusin valtio Etelä-Sudan on ehtinyt sodan keskellä suunnitteluttaa itselleen vaakunan ja lipun. Niiden ulkoasu noudattaa uskollisesti Afrikan maiden heraldista tyyliä.

 

 

 

 

Identiteettiprosesseissa on siis ollut usein taustalla traagiset tapahtumat.

Mutta koska liikkeellä ei nyt ole kansakuntaa edustava valtiovalta, on Bob The Robotin tapauksessa kyse kaupallisista versioista.

Kiinnostavaksi nouseekin tapa miten Bob The Robotin hankkeessa kaupallista kansallista identiteettiä käsitellään ja miten se määritellään. Tällöin suunnittelijaksi valitun Henrik Nygrenin ruotsalaisuus ei olekaan keskeistä vaan aiheen lähestymistapa, teemoittelu ja analyysi. Ja kuten kaupallisissa brändinrakentamisprosesseissa yleensä, huomio kiinnittyy attribuutteihin, mutta tässä tapauksessa myös siihen kuka ne määrittelee.

Tieteellisessä mielessä identiteetissä keskeisintä ovat ensinnäkin olemassaolon todentaminen, sen ominaisuuksien ja attribuuttien ilmeneminen. Toiseksi kohteen on oltava ajallisesti jatkuva, ei siis lyhyen hetken ilmiö. Ympäristöstä tai toisista kohteista erottuminen on kolmas tekijä.

Lisähaasteen hankkeelle asettavat toki jo olemassa olevat kansallisen identiteetin symbolit. Suomen virallisia symboleja ovat siniristilippu ja leijonavaakuna. Lisäksi meillä on kansallislaulu, kansalliseläin karhu, kansallislintu joutsen, kansalliskukka kielo, kansalliseepos Kalevala sekä lukuisia muita kansallissymboleja. Ne ovat edelleen läheisiä useille suomalaisille, vaikka Rajasuo tämän kyseenalaistaakin.

Naapureillamme, joista siis meidän tulisi erottua, on omat symbolinsa. Googlaamalla tekemäni pikaisen epätieteellisen mutta mielenkiintoisen kartoituksen tuloksena löysin seuraavaa. Ruotsilla on kelta-sininen lippu, kolme kruunua ja puuhevoset. Norjalla taas puna-sini-valkoinen lippu, kirvestä pitelevä leijonavaakuna ja viikinkilaivat. Venäjän symbolit ovat kaksipäinen kotka, valko-sini-punainen lippu ja matrioshka-nuket. Äkkipäätä ajateltuna Suomen erottuminen naapureistaan ei ole kovin vaikeaa. Valmiita symbolejakin tuntuisi riittävän.

Jään mielenkiinnolla odottamaan Suomen uusia kansallisia symboleita. Kiinnostavaa on myös minkä attribuuttien perusteella ne on laadittu, se kun kertoo paljon myös suunnitteluttajista ja heidän motiiveistaan.

 

Lähteet:
– Saukkonen, Pasi. (1996). Identiteetti ja kansallinen identiteetti. Kosmopolis 26(4), 5-19.
– Markkinointi & Mainonta, verkkosivut 19.9.2014
http://www.marmai.fi/uutiset/suomi+saa+uuden+kansallisidentiteetin+ruotsista++se+olisi+tyokalu+rakentaa+suomalaista+tarinaa/a2266168

 

Advertisement

Osallistavaa brändi- suunnittelua, olkaa hyvä

Kanadalaisella The University of Western Ontario -yliopistolla oli muutama vuosi sitten brändi-ongelma. Perinteitä ja meriittejä opinahjolla riitti, mutta kovassa kilpailussa se jäi usein maineikkaimpien varjoon. Terävöittääkseen näkymistään se käynnisti brändinkehitysprojektin. Projektiin kutsuttiin mukaan tuhansia henkilökunnan edustajia, opiskelijoita, entisiä opiskelijoita ym. yliopiston tuntevia ihmisiä eri puolilta maailmaa. Haastattelujen, kyselyjen ja workshoppien avulla tuotetun informaation pohjalle projektia ohjannut suunnittelutoimisto kehitti yliopistolle uuden brändi-ilmeen.

western_brand_video

Oheinen esimerkkitapaus osoittaa että osallistavan suunnittelun (participatory design) menetelmät ovat tulleet myös brändi-ilmeiden suunnitteluprosesseihin. Hyvä niin. Mutta mihin kaikki perustuu?

Osallistava suunnittelu on yksi joukkouttamisen muodoista. Joukkouttamisesta käytetään myös termejä joukkoistaminen tai talkoistaminen, ja sillä tarkoitetaan hajautettua ongelmanratkaisumallia. Taustalla ovat teknologian kehittyminen ja yhteiskunnalliset muutokset, joiden myötä ammattilaisten ja harrastelijoiden kuilu on kaventunut. Tämä tarkoittaa sitä, että ideoita, tietoa ja osaamista voi löytyä yllättävistä paikoista, jolloin informaatiota kannattaa hakea laajasta osallistujaryhmästä.

Osallistavan suunnittelun kohdalla puhutaan usein myös 2.0 yhteiskunnasta. Siinä yhteisöllinen oppiminen ja tiedon jakaminen ja ovat keskeisiä tekijöitä päätöksentekoprosesseissa. Itse päätöksenteko sekä sen valmistelu tapahtuvat läpinäkyvästi. Lisäksi informaatio on hajautettu ja vapaasti satavilla, ja suunnittelutyö tapahtuu käyttäjäkeskeisesti yhteisöllisenä prosessina. Osallistavan suunnittelun keskiössä ovat palvelumuotoilun periaatteet.

Tutkimusten mukaan osallistava suunnittelu vaatii ennakkoluulottomuutta ja osallistuvan ryhmän kannustamista. Lisäksi prosessin tavoite on oltava selkeä. Osallistuvilla ihmisillä on myös usein omakohtaisia kokemuksia ratkottavasta ongelmasta, jokin yhteinen tavoitteeseen liittyvä side, tai yhteistyötä korostava pohja.

Menetelmän onnistumiseen vaikuttavat niin sanotun design-tilan (design space) rakentuminen, sekä oppimisstrategian luominen. Design-tilassa olennaista ovat mm. arjen käytänteiden, sosiaalisten suhteiden ja teknologian hyödyntämisen yhteensovittaminen. Oppimisstrategialla tähdätään siihen, että kaikki osallistuvat henkilöt saavat prosessista jotain hyötyä itselleen.

Kun informaatiota haetaan laajalta säteeltä nousee prosessin johtaminen entistä tärkeämpään asemaan. Johtamisen on oltava selkää, ja siitä vastaavilla on oltava luovuutta prosessin eteenpäin viemisessä. Projektijohdolta vaaditaan lisäksi käytettävien tutkimusmenetelmien tuntemusta sekä kokemusta menetelmien validista hyödyntämisestä. Myös potentiaaliset idean siemenet on osattava tunnistaa, sillä ne saattavat ponnahtaa esiin yllättävällä tavalla.

Yhä kompleksisempien brändi-ilmeiden ja muiden design-prosessien luovat ratkaisut kaipaavat tuekseen informaatiota. Osallistava suunnittelu on yksi luonteva tapa tuottaa sitä. Näin syntyvät edellytykset myös laadukkaammalle brändisuunnittelulle, ja sehän on sekä suunnittelijoiden että yritysten etu.

 

Lähteet:
– Botero, Andrea. (2013). Expanding design space(s). Design in Communal Endeavours.
– Howe, Jeff. (2006). The Rise of Crowdsourcing. Wired-lehti.
– Ramboll Finland, verkkosivut
– http://communications.uwo.ca/western_news/stories/2012/January/western_rolls_out_new_branding.html